Aurinkosähkön tuotanto lisääntyy nopeasti. Aurinkosähköpaneelit ovat usein rakennusten katoilla, mutta jonkin verran myös integroituna esimerkiksi seinäelementteihin. Aurinkosähköjärjestelmien tulipaloja on muutamia vuodessa, mutta tulipalojen on ennustettu kasvavan lisääntyvän voimalamäärän vuoksi.
Aurinkovoimalan paloturvallisuuteen liittyy kaksi asiaa
Asennusvirheestä (77 % tulipaloista), tai viallisesta tuotteesta (23 % tulipaloista) johtuva tulipaloriski
Hallitsemattomasta jännitteestä johtuva sammutustyöriski
Onnettomuuksista aurinkosähköjärjestelmä kohteissa ja pelastustoiminnasta näissä kohteissa on hyvin vähän tietoa. Sen verran tiedetään kuitenkin, että 80 – 99 % palon alkusyy on tasajännitepuolella, eli invertterin ja paneelin välillä. Asennusvirheistä johtuvia tulipaloja on 77 % ja viallisista tuotteista johtuvia 23 % kaikista aurinkovoimaloiden tulipaloista.
Aurinkovoimala on aina kytketty siten, että invertterin ja paneelin välistä jännitettä ei voida hallita. Jos järjestelmän jännitteen katkaisee, jännite katkeaa vain sähkökeskuksen tai turvakytkimen ja invertterin väliltä. Invertteristä katkeaa näin ollen verkkosähkö. Invertterin ja paneelin välille jää kuitenkin aina paneelien tuottama jännite. Jos paneeleita on useita, nousee välipiirin jännite jopa 1500 volttiin asti. Välipiirin pituus saattaa olla useita kymmeniä metrejä ja niitä voi olla useita yhdessä voimalassa. Tämä välipiiri on hallitsematonta sähköä, jota käyttäjä ei pysty hallitsemaan. Ja juuri tämä jännite on paloturvallisuuden vuoksi ongelmallinen. Tulipalon sattuessa järjestelmää ei saada sähköttömäksi, joten sitä ei voida sammuttaa vedellä. Sähköiskun vaara on olemassa, jos vesisuihku tai työkalut osuvat jännitteisiin osiin, kaapelien eristeet ovat palaneet tai astutaan aurinkopaneelien päälle. Paneelikentän ollessa suuri, ei sitä voida myöskään peittää. Korkeiden jännitteiden vuoksi paneelien turvalliseen erottamiseen tarvitaan aina virallienn sähkömies.
Ralos aurinkovoimalan paneelikohtaisen välipiirin avulla palo- ja sammutustyöturvallisuuden riskit saadaan minimoitua lähes olemattomaksi. Ralos aurinkovoimalan turvallisuus on ylivoimaisesti markkinoiden korkein.
- Mikroinvertteriteknologian avulla suurin hallitsematon jännite jää yhden paneelin ja mikroinvertterin välille, jonka suurin mahdollinen jännite on 60 V. Pienoisjännitteisiä sähkölaitteita saa rakentaa, korjata ja asentaa ilman sähköalan virallista koulutusta, joten pelastushenkilökunta pääsee välittömästi sammutustöihin ilman sähköasentajia. Toisaalta 60 Voltin jännitteen valokaaririski on huomattavasti pienempi kuin tavanomaisen järjestelmän useiden satojen volttien jännite. Ralos aurinkovoimalassa on markkinoiden pienin valokaaririski.
- Toinen Ralos aurinkovoimalan etu on se, että sähkö voidaan oikeasti katkaista katolle, paneelin alla olevalle invertterille asti. Katkaisun pystyy tekemään sulakkeesta, turvakytkimestä tai vaikkapa katkaisemalla koko kiinteistön sähköt.