Kaikki aurinkopaneelit menettävät jonkin verran suorituskykyään, kun auringonvalon mukana siirtyy myös lämpöä. Myös ympäristön kylmä keli keväisin vaikuttaa aurinkopaneelien tuottoon. Aurinkopaneelien vertailtavuuden takia paneelivalmistajat ovat ottaneet käyttöön yhtenäisen mittaustavan, jota kutsutaan ”lämpötilakertoimeksi”. Mitä pienempi lämpötilakerroin on, sitä paremmin aurinkopaneeli toimii kuumalla säällä.
LÄMPÖTILAKERROIN
Aurinkopaneelien suorituskyvyn kannalta tärkeä mutta usein unohdettu parametri on lämpötilakerroin. Kertoimella mitataan erityisesti tehon menetys, kun aurinkopaneelin lämpötila ylittää STC-testausolosuhteissa (Standard Test Conditions) asetetun 25 °C:n (77 °F) perustason. Lämpötilakerroin ilmoitetaan prosentuaalisena muutoksena celsiusastetta (%/°C) kohti.
Lämpötilakertoimella on merkittävä rooli aurinkopaneelin sähköntuotannon tehokkuudessa. Lämpötilakertoimet ilmoitetaan kolmella eri tavalla, avoimen piirin jännitteen kertoimena (Voc), oikosulkuvirran kertoimena (Isc) ja maksimitehon kertoimena (Pmax). Varsinkin jännitteen lämpötilakerroin on hyvä ottaa huomioon keväisessä kylmässä säässä, jolloin jännitteet voivat nousta jopa 12 % tavanomaisesta kesäkelistä.
MITEN LÄMPÖTILAKERROIN LASKETAAN?
Tarkastellaan esimerkiksi Ralos RLS-480 aurinkopaneelia, jonka lämpötilakerroin on -0,234 %/°C. Tämä tarkoittaa, että jokaisen asteen lämpötilan nousun myötä, joka ylittää STC:n 25 °C:n lämpötilan, paneelin maksimiteho pienenee 0,234 %.
Esimerkkilaskennassa Ralos RLS-480 aurinkopaneelin avoimen piirin jännite on 25 asteen (kennon lämpötila) kohdalla 34,30 Vdc kun taas kennon lämpötilan noustessa 50 asteeseen avoimen piirin jännite laskee 32,35 Vdc. Jos kennon lämpötila tipahtaa 0 asteeseen avoimen piirin jännite reagoi siihen nousemmalla 36,36 Vdc. Suomessa esiintyy molempia, kylmiä sekä kuumia lämpötiloja.
TEKNOLOGIAVERTAILU
HJT-AURINKOPANEELIT
HJT-Aurinkopaneeleissa tyypillinen lämpötilakerroin teholle on 0,22-0,24 %. Tämä tekee HJT-teknologiasta vähinten lämpötilasta riippuvaiseksi teknologiaksi. Se tarkoittaa ennustettavampaa ja tasaisempaa tuottoa vuosivaihteluiden osalta.
IBC-AURINKOPANEELIT
IBC-Aurinkopaneeleissa tyypillinen lämpötilakerroin teholle on 0,28-0,30 %. IBC-paneelien lämpötilakerroin on samaa luokkaa mitä yleisesti käytetyimmät TOPCON-paneelit edustavat.
TOPCON-AURINKOPANEELIT
TOPCON-Aurinkopaneeleissa tyypillinen lämpötilakerroin teholle on 0,29-0,31 %. Tämä tekee TOPCON-teknologiasta keskivertoisen suoritujan lämpötilan vaikutuksissa. TOPCON-teknologia edustaa suhteellisesti samaa tasoa kuin IBC-paneelit.
PERC-AURINKOPANEELIT
Perinteinen PERC-Aurinkopaneeleissa tyypillinen lämpötilakerroin teholle on 0,35-38 %. Tämä tekee PERC-teknologiasta kaikista heikoimman suoritujan lämpötilan vaikutuksissa. PERC-paneeleita mitoittaessa, tulee olla erityisen tarkkana jännitteiden vaihteluväleistä lämpötilan seurauksena.